Sanavalintoja

Jotkut ovat kimpaantuneet kirjastani sekä toisesta blogitekstistäni, jossa kutsun vasikoita poikasiksi. ”Tekis mieli kyseenalaistaa kys. kirjailijan ”pätevyys” ja ”ammattitietoisuus”, kun näin tekstissä lehmien poikimia VASIKOITA sanotaan ”POIKASIKSI””, kirjoittaa vihastunut henkilö eräällä keskustelupalstalla.
1387448_68429480

Tottakai tiedän, että lehmän poikanen on vasikka. Tiedän myös, että lehmä poikii, sika porsii, ihminen synnyttää. Käytän silti kirjassani välillä sanaa synnyttää. Käytän myös sanaa äitilehmä ja emo.

Miksi? Ehkä siksi, että se on jonkunlainen ”vastaisku” sille, miten eläintuotantopiireissä eläimistä puhutaan. Niissä eläimistä käytetty kieli on omanlaistaan. Eläin on eläinaines. Kituvat broilerit ovat karsittavia. Kun lehmä erotetaan vasikastaan, se vieroitetaan. Teuraaksi menevät eläimet eivät ole enää edes eläimiä vaan teuraita. Jos eläimille on langetettu tappotuomio, eläimet menevät poistoon. Jos eläin tapetaan tilalla, se menee Honkajoelle.

Mistä tämä johtuu? Ehkä tilallinen ei itsekään halua ajatella tapattavansa eläintä, vaan vain poistavansa sen? Eikä ole mukavaa puhua kituvista eläimistä, vaikka linnulla olisi jalka 90 asteen kulmassa tai siipi murtunut. Kyllähän karsittava tai poistettava kuulostaa kauniimmalta kuin kituva tai tapettava.

Kielikuvat eivät jää pelkästään tuotantotiloille: Esimerkiksi metsästyksessä eläimiä kaadetaan tai poistetaan luonnosta. Ihmisistä puhuttaessa samanlaisia vähäteleviä sanoja on paljon vähemmän. Esimerkiksi sodassa ihmisiä kaatuu.

Itsekin huomasin kirjoittaessani, että olisin mieluummin käyttänyt pahoissa kohdissa passiivia kuin aktiivia. Esimerkiksi kuvaillessani teurastusta tai eläimen lyömistä, kirjoitin teon ensin passiiviin, sillä ajattelin, etten halua loukata ihmistä ja kirjoittaa, että hän on tehnyt jotain sellaista. Sitten jälkikäteen muutin passiivin aktiiviksi monessa kohtaa kun järkeilin, että esimerkiksi teurastaja kuitenkin kokee tekevänsä oikein nylkiessään eläimen, joten voin minä kirjoittaa että nimenomaan hän on sen tehnyt. Tämä tunne tuli vaikka kirjoitinkin kaikki nimettöminä. Omituista.

Miksi poikanen-sanan käyttö herättää vihaa ja saa jonkun kyseenalaistamaan kaiken muun tietoni? Ehkä se johtuu siitä, että ”poikanen” herättää sanana enemmän myötätuntoa kuin ”vasikka”, sillä se on poika-sanan hellittelymuoto. Poikanen-sana tuo eläimen lähemmäs ajatusta, että eläimellä on äiti, emo. Jos kyse olisi pelkästä kielioppivirheestä, ei se aiheuttaisi samanlaista vihaa. Nyt eläin halutaan mahdollisimman kauas siitä ajatuksesta, että sillä olisi emo, joka sitä kaipaa.

Sitä paitsi, ei se poikanen virhe ole. Kyllä se nyt vain niin on, että vasikka on lehmän poikanen, lapsi. Vaikkakin Kotimaisten kielten keskuksen nettisivujen mukaan ”silloin kun jälkeläisellä on lajikohtainen nimitys, yleisnimityksiä poikanen, poika, pentu, penikka ei ole tapana käyttää sen rinnalla.” Kuitenkin, mikäli se sopii tekstin tyylilajiin, sitä voi käyttää, vastattiin vielä puhelimitse kyseisestä laitoksesta.

Advertisements